Johdanto:

Kun valitset parasta ruokaa nelijalkaisille ystävillemme, kuulet joskus väitteen, että epäorgaaniset mineraalit eivät ole hyviä, synteettisiä ja halpoja ratkaisuja. Orgaaniset mineraalit ovat parhaita ja imeytyvät paljon paremmin. Onko tämä totta? Ja miksi näin on? Mutta onko tämä turvallista? Viime kuukausien aikana olemme työskennelleet taukoamatta tämän asian parissa selvittääksemme, mitä muotoa on parasta käyttää YDOLO-koiranruoassamme. Tätä varten lähestyimme useita ravitsemusasiantuntijoita, biologeja ja kasvitieteilijöitä, jotta ymmärtäisimme asian kunnolla. Alla selitämme asian mahdollisimman yksinkertaisesti, jotta ymmärrät valintamme ja voit itse tehdä oikean valinnan.

Mitä eroa on orgaanisilla ja epäorgaanisilla mineraaleilla?

Monet ihmiset ajattelevat, että orgaaninen liittyy jotenkin ”orgaaniseen” ”orgaaniseen”, kun taas epäorgaaninen liittyy jotenkin ”synteettiseen”. Valitettavasti tämä on väärin, koska termit tulevat kemiasta.

Orgaaniset mineraalit:

Orgaaniset mineraalit: Orgaaniset mineraalit ovat mineraaleja, jotka ovat sitoutuneet hiiliatomeista koostuvaan molekyyliin, yleensä aminohappoon. (proteiinien rakennusaineet). Tässä yhteydessä ”orgaaninen” ei viittaa sen luonnolliseen alkuperään vaan yhdisteen kemialliseen koostumukseen.

Epäorgaaniset mineraalit:

Oksidi- tai sulfaattiyhdisteet, jotka eivät siis ole sitoutuneet hiiliatomeihin.
Monia epäorgaanisia mineraaleja esiintyy kivissä, maaperässä ja vedessä. Esimerkiksi natriumkloridi (ruokasuola) on epäorgaaninen yhdiste. Mutta myös kasvit ja eläinten liha koostuvat suurimmaksi osaksi epäorgaanisista mineraaleista.

Nimestä ”orgaaninen tai epäorgaaninen” ei voi päätellä, onko mineraali peräisin synteettisestä vai luonnollisesta lähteestä.

Mitkä ovat synteettisiä ja mitkä ovat luonnollisia mineraaleja?

Molemmat muodot voivat olla joko luonnollisia tai synteettisiä. Älä siis anna itsellesi harhakuvitelmia, sillä koiranruokien ja ravintolisien sisältämät mineraalit on lähes aina tuotettu laboratoriossa. Sekä orgaaniset että epäorgaaniset ovat siis synteettisiä!
Esimerkiksi sinkkikelaatit muodostetaan usein sitomalla sinkki-ioneja orgaanisiin molekyyleihin, yleensä aminohappoihin, valvotussa ympäristössä. Tämä prosessi aiheuttaa sinkkikelaattien muodostumisen, jotka voivat imeytyä helposti elimistöön. Tämä prosessi on työläämpi, minkä vuoksi sen valmistaminen on kalliimpaa.

Esim. sinkkioksidia valmistetaan yleensä kemiallisella prosessilla, jossa sinkki ja happi yhdistyvät.

Kun valitaan kivennäisaineita ravintolisiksi tai eläinten rehuksi, on tärkeää tarkastella kivennäisaineiden käyttötarkoitusta riippumatta siitä, ovatko ne luonnollisia vai synteettisiä. On myös tärkeää ymmärtää, miten ne imeytyvät eläimen elimistöön ja mitä reittiä ne kulkevat.

 

Miten molemmat muodot imeytyvät elimistöön?

Suoliston rooli ja lajittelutoiminta:

Suolisto toimii valikoivana portinvartijamekanismina, joka määrittää, mitkä aineet pääsevät elimistöön ja mitkä erittyvät. Erilaisten aineiden ottamista varten siinä on erikoistuneita soluja, joissa on kuljetusmolekyylejä, jotka tunnistavat ja imevät tiettyjä aineita. Kukin siirtäjätyyppi vastaa tietystä molekyylistä tai ionista, kuten rasvahappojen, vitamiinien ja kivennäisaineiden siirtäjät. Mineraalikuljettajat puolestaan ovat spesifisiä tietyille mineraaleille, jolloin esimerkiksi magnesiumia ottavat vastaan vain magnesiumkuljettajat ja fosforia vain fosforikuljettajat.

Kivennäisaineiden imeytyminen tapahtuu yleensä ionien muodossa. Tämä tarkoittaa sitä, että epäorgaaniset mineraalit liukenevat ja dissosioituvat ravintolietteeseen, jolloin esimerkiksi sinkkisulfaatti (ZnSO4) hajoaa sinkiksi (Zn2+) ja sulfaatiksi (SO42-). Molemmat komponentit imeytyvät sitten eri kuljettimien kautta, jolloin sinkki imeytyy sinkkikuljettimen kautta ja sulfaatti rikkikuljettimen kautta.

Keho pyrkii aina homeostaasiin eli tasapainoon. Näin se ohjaa myös suolistoa, joka puolestaan päättää, mitä tarvitaan ja mitä on imeytettävä juuri nyt.
Jos elimistössä on puutteita, esimerkiksi kun magnesiumia on liian vähän, nämä suolen seinämän solut saavat signaaleja siitä, että niiden on imeytettävä tämä mineraali mahdollisimman tehokkaasti. Elimistö siis säätelee sitä, mitä se tarvitsee tietämyksensä ja kehossa vallitsevan tilan perusteella. Siihen, mitä sillä hetkellä tarvitaan.

Milloin ja miksi valitsen orgaanisia mineraaleja ja milloin epäorgaanisia mineraaleja?

**1. Vakaus ja lämmönkestävyys:

Inorganic Minerals:

Nämä kivennäisaineet ovat yleensä vakaampia ja kestävät paremmin koiranruokien valmistusprosessin aikana vallitsevia lämpötiloja, esimerkiksi kun valmistetaan kuivamuonaa. Tämän seurauksena ne säilyttävät rakenteensa ja ravintoarvonsa paremmin.

Orgaaniset mineraalit:

Jotkin orgaaniset kivennäisaineet voivat olla herkempiä kuumuudelle ja menettää rakennettaan tai tehokkuuttaan valmistusprosessin aikana, mikä voi vaikuttaa lopputuotteen koostumukseen.

**2. Imeytyminen ruoansulatuskanavaan:

Epäorgaaniset mineraalit:

Nämä mineraalit lajitellaan usein suolen seinämässä elimistön tarpeiden mukaan. Ruuansulatusjärjestelmä voi säädellä näiden mineraalien imeytymistä ja estää näin liiallisen saannin. Luonnollinen lajittelujärjestelmä varmistaa, että elimistö säilyttää oman homeostaasinsa.

Orgaaniset mineraalit:

Orgaaniset mineraalit voivat ohittaa suoliston lajittelutoiminnon. Tämän ansiosta ne voivat imeytyä elimistöön nopeammin ja hallitsemattomasti, mikä voi häiritä luonnollista säätelyä, mutta mahdollistaa paremman imeytymisen.*.

 

**3. Turvallisuus ja johdonmukaisuus:

Epäorgaaniset mineraalit:

Koska epäorgaaniset kivennäisaineet ovat vähemmän herkkiä ympäristöolosuhteiden muutoksille, ne ovat usein turvallisempia ja takaavat koiranruoan tasaisen ravintoarvon viimeiseen käyttöpäivään asti.

Orgaaniset mineraalit:

Suoliston toiminnan ohittaminen voi johtaa parempaan imeytymiseen, mutta se voi siten kuormittaa muita elimiä, jos kyseistä mineraalia on jo liikaa. Lisäravinteena tästä on se etu, että olet lähes varma, että niitä imeytyy hyvin ja paljon, joten voit täydentää puutteita helpommin.

Tämä lajittelutoiminto varmistaa, että vain välttämättömät aineet imeytyvät, kun taas tarpeettomat aineet erittyvät suoraan ulosteen kautta eivätkä aiheuta ylimääräistä rasitusta esimerkiksi muille elimille. Orgaaniset mineraalit, kuten kelaatit, voivat ohittaa tämän lajittelutoiminnon ja ohittaa luonnollisen valintamekanismin.

Ne ovat yleensä sitoutuneet aminohappoihin eivätkä irtoa niistä ruoansulatusprosessin aikana. Sen sijaan aminohappo tunnistetaan, ja mineraali imeytyy kokonaan aminohappokuljettajien avulla. Tämä sisältyy siis lähes aina. Eli kun tarjontaa on jo liikaa, se myös imeytyy ja vasta silloin elimistö huomaa, että tämä aminohappo on vielä sidottu ja ”ei ole puhdas” – siinä on mineraali sidottuna paikkaan, johon se ei kuulu. Aminohappo vain hajoaa tässä kohtaa ja mineraali vapautuu nyt verenkiertoon. Puutteen sattuessa tämä on ihanteellista, koska voit tehdä säätöjä nopeammin ja varmemmin. Kun elimistössä on kuitenkin jo liikaa tätä mineraalia, ylikuormitat munuaisia sen erittämisessä.

Epäorgaaniset mineraalit joutuvat tämän lajittelutoiminnon kohteeksi, ja jos elimistö ei tarvitse niitä, se tekee tehtävänsä ylläpitääkseen homeostaasiaa